keskiviikko 16. marraskuuta 2016

1940- luvun muoti

Toinen mailmansota vaikutti suuresti muotiin, joten vaatteita ja kenkiä oli niukasti ja kangasta pitä käyttää säästeliäästi.
Tämän takia naiset muodistivat vanhoja pukujansa.
Hame saatettiin tehdä miesten siviilihousuista.
Monet muotilehdetkin antoivat lähinnä vihjeitä siitä, miten vanhoja vaatteita voi uudistaa, tai miten niistä voi tehdä kokonaan uusia vaatteita.
Jakkupuku/kävelypuku, jossa oli ylilantiolle ulottuva jakku ja kapea, hieman viistottu, juuri polvien alapuolele ulottuva hame oli tyypillinen asu.
Hartioita korostettiin, puku muistutti linjoiltaan miesten sotilaspukua.

Asusteita ei ollut melkein ollenkaan ellei hattua ja laukkua lasketa.
Hattujen merkitys kasvoi suureksi, koska materiaalia ei ollut useinkaan saatavissa kokonaiseen pukuun, mutta hattuun se riitti.
Hatut olivat pieniä ja sota-aikaan hatut saatettiin korvata turbaanilla. Herrain ja lautasmalliset hatut, joita yritettiin tehdä naisellisemmiksi harsojen avulla.
Hiukset olivat yleensä kiharretetut ja hyvin laitetut.
Kampaukset olivat näyttävät mutta hyvin yksinkertaiset.
Meikkinä toimi punainen huulipuna, rajaukset ja poskipuna.
                   
Kenkien kanssa pidettiin usein nylonista tehtyjä nauhasukkia.
Kenkinä käytettiin kiilakorkoja, kangastossuja, lenkkareita ja ns "kävelykenkiä"
Kenkämuoti läheni kohti terävämpää kärkeä ja kapeampaa korkoa.
Miehet pukeutuivat yleensä univormuihin, sodan vuoksi.
Asepuvuista/univormuista vain otettiin arvomerkit ja sotilasvyö pois ja niitä käytettiin siviilissä.
Muuten siviilissä ja vapaa-ajalla puku oli yleinen asustus, korostettu korkeavyötäröisillä housuilla.
Miesten housut olivat väljät ja takki kapeni olkatoppauksistaan.

1 kommentti:

  1. Minulla on 40-luvun lopun ulsteri,jonka löysin 80-luvun lopun Vintage-liikkeestä stadissa.
    Se on keskiruskeaa villaa,kauniit leikkaukset ja päällystetut napit.Somisteita ym.Alkuperäinen vuori tallella.Äitini kertoi tuolloin,että hänellä oli punertava samanlainen ulsteri.Siksi hän osasi kertoa ajankohdan.
    Olisi kuvakin,mutta sitä ei voi tähän saada.
    Olen nyt 68 v. ja tänä talvena saatoin ulsteria käyttää täällä Tampereen seudulla.Se on jopa minua vanhempi,mutta kunnon talvisäilössä säilynyt.Ja on minulla 40-luvun hattujakin.

    VastaaPoista