keskiviikko 16. marraskuuta 2016

1920- luvun muoti

Naisten pukeutuminen muuttui huomattavasti 20-luvulla.
Muotiin tuli mm. lyhyet hiukset ja- helmat.
Auringon ruskettama iho oli myös ensimmäistä kertaa muodikas.
Naisten tyyliä kutsuttiin flapperiksi.
Aiemmasta vyötärön korostuksesta luovuttiin ja alettiin sen sijaan sitä häivyttämään.
Vyötärö korostusinnon lopahtamisen vuoksi naiset alkoivat käyttämään rintaliivejä ja muutoinkin alusvaatteita.
Muoti siis edellytti sitä, että naisella ei ole rintoja eikä lantiota.
Mekon/hameen helmat paljasti ensi kertaa muodissa sääret.
Mekot olivat väljiä ja epätasaiset helmat olivat muotia kuten epäsymmetriset hameet.
Hapsut, höyhenet ja paljetit olivat in.
Puvut olivat usein hihattomia ja niissä oli pienet olkaimet.
Vaikka mekot olivat lyhyitä, kietaistavat takit turkkisreunuksella olivat pitkiä.
Ainoastaan materiaalin hienous ja koristelu erottivat iltapuvun arkipuvusta.
 
Hiukset olivat lyhyet, lähinnä polkkatukkamaiset.
Hiukset kiharrettiin vahvoille laineille tai suoristettiin tikkusuoriksi.
Hiuksien esikuvana toimi mykkä elokuvan tähti Josephine Baker.
Meikkiin kuului, kestävä huulipuna, tummalla kajaalilla reunustetut silmät, tummat kulmat ja poskipuna.
Asusteisiin kuului mm. pitkät helmikaulakorut, pinnit, sormukset, rintaneulat, pitkät hansikkaat, koristeelliset hatut- ja pannat.
Kengät olivat enemmän esillä, lyhyen helman vuoksi.
Korot olivat koristeltu paljeteilla ja timantilla.
Kengissä oli myös solkia, rusetteja ja remmejä.
Myös vaaleita silkkisukkia alettiin käyttämään urakalla.
Miesten pukeutumisessa muutoksia olivat lähinnä takin kaulustenkäänteissä ja lahkeen leveydessä, jotka nyt olivat suhtellisen kapeat.
Miehet pukeutuivat tummansävyisiin pukuihin.
Takkien kauluskäänteet olivat leveät, hihat muuttuivat väljemmiksi ja hartialinja kulmikkaaksi. 
Housut olivat korkeavyötäröiset, suhteellisen väljät ja lahkeissa oli käänteet, eli upslaakit.
Muotiuutuuksia olivat miehillä kävelykepit, baskerit ja turkishatut.
Yleinen tapa oli, että miehet käyttivät taskukelloja ketjuineen, kun taas naiset käyttivät rannekelloja.
Rannekellon käyttö alkoi kuitenkin vakiintua myös miesten keskuudessa, koska mykkä- elokuvan näyttelijä Rudolf Valentinokin käytti sitä.
Asusteena puvun kanssa käytettiin taskuliinaa, solmioita tai solmukkeita.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti