keskiviikko 16. marraskuuta 2016

1980- luvun muoti

Tämä vuosikymmen oli yksilöllisyyden aikaa.
Muodissa se tarkoitti sitä, että varsinaista yhtä muotia ei enään ollut, vaan muodin alue priorisoitui eri tyyppisten ihmisten imagoon sopivaksi.
Terveyttä ja nuoruutta ihannoitiin. Aerobicbuumi, naiset alkoivat käymään salilla. Naisista tuli maskuliinisia ja maskuliinisuutta korostettiin aina vain suuremmilla ja suuremmilla olkatoppauksilla. 
Ylisuuret villapaidat ja lenggisit olivat hyvin yleisiä.
Neon värejä löytyi melkein mistä vaan mahdollisesta vaatekappaleesta.
Tuulipuvusta tuli ihan arkikäyttöön sopiva.
kauluspaidan kaulus pystyssä, värikkäät t-paidat, kangasvyöt, stretch-farkut, kivipestyt tai rei’itetyt farkut, kävelykengät ilman sukkia olivat kovia sanoja myös tuolloin. 
Juppi kulttuuri näkyi myös vaatteissa.                  
                            Valkaistut permanentatut hiukset, aaltomainen etutukkakiehkura, takatukka eli niskatukka, joka saattoi olla päältä siili, yksittäinen pidempi hiuskiehkura takana (ns. rotanhäntä), krepatut hiukset tytöillä.
Pörröisyys oli todella in ja sen takia hiuslakkaakin kului paljon.
     
 Naiset ruskettivat itseään solariumeissa.
Naiset käyttivät myös paljon meikkiä – siis todella paljon. Luomivärien käyttöä ei ujosteltu, vaan käytettiin muun muassa sinistä, keltaista, oranssia ja pinkkiä. 
Eyelinereita ja ripsivärejäkin löytyi monissa eri väreissä. 
Poskipunaa taas piti levittää useita kerroksia
Alaluomella käytettiin leveää luomivärillä tehtyä rajausta. 
Silmät meikattiin kissamaisiksi ja kajalrajauksia käytettiin paljon.
Muovisia ja värikkäitä koruja käytettiin paljon.
Hikinauhat ja pannat löytyi monelta samoin hiuspantoja- ja rusetteja.
Isot lasit olivat myös muodissa.
1980-luvun alku oli tyylillisesti punk- tai Suomessa myös teddyboy-kulttuurien sävyttämää. Punk-kulttuuriin kuului olennaisena osana pukeutuminen mustiin nahkavaatteisiin, jotka oli ääritapauksissa koristeltu hakaneuloin, niiteillä, rintamerkeilla ja ketjuilla.
 Hiustyylin saattaesa olla mahdollsimman äärimmäinen, esim. joko kalju tai hiuslakalla kohotettu ja muotoiltu räikeästi värjätty tukka tai kokonaan ajeltu. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti